Raitiotien hinta tarkentui. Nousi 108 miljoonalla
Turun kaupunki ja Turun raitiotie allianssi julkaisi viimeiset suunnitelmat ja selvitykset
Maanantaina julkaistujen tietojen ja selvitysten perusteella tehdään päätös raitiotien rakentamisesta viimeistään kesäkuussa. Äänestyksessä päätetään myös raitiotien alternatiivista eli superbusseista.
Vielä puolitoista vuotta sitten raitiotien kustannusarvio oli 357.2 miljoonaa euroa, ja nyt tapahtunutta yli 100 miljoonan nousua perustellaan suunnitelmien tarkentumisella. On huomioitavaa etta kustannusarvioon ei kuulu raitiovaunujen hankinta, vaan niiden erillinen kustannusarvio on 65-75 miljoonaa euroa.
Valtion osuus hankkeen kustannuksesta on 27%.
Superbussit halvempia
Vaihtoehtoiset superbussit olisivat kaksinivelisiä sähköbusseja, joiden reitti ja pysäkit olisivat samat kuin ratikalla. Superbussien kustannusarvio olisi 241 miljoonaa euroa. Kun ratikan kustannusarviosta puolet ovat reitin tieverkoston parannuksia, ei tätä osuutta superbusseilla ymmärrettävästi ole. Katuverkosto on kuitenkin ikääntynyttä ja raitiotien hanke uusisi sitä koko 12 kilometrin matkalta. Juuri tästä syystä superbussien ei kerrota tuovan samanlaista määrä investointeja reitin varrelle, kun houkuttelevaa uudistettua tieverkostoa ei synny.
Puolueiden kannoissa muutamia epävarmuuksia
Turun vasemmistoliitto sekä vihreät ovat kertoneet äänestävänsä raitiotien puolesta. Perussuomalaisten kannan voisi uskoa olevan selvä sillä puolue on ollut erittäin avoin raitiotien vastustamisesta. Myös keskusta kertoo äänestävänsä suunnitelmaa vastaan.
Sensijaan sdp:n, kokoomuksen ja rkp:n kannoissa on vielä kysymyksiä.
