Tullille palautuu oikeus valvoa biosidivalmisteita tuovia yksityishenkilöitä sekä valvoa aineiden tuontia jo ennen maahan saapumista.
Eduskunta
Romutuspalkkio koskee heitä jotka hankkivat tilalle sähkö-, vetyauton. Romutuspalkkio pysyy 2000-2500 eurossa.
Lakiesitys mahdollistaisi toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella olevan työntekijän irtisanomisen jos työntekijä laiminlyö tai ei enää suoriudu työhtehtävistään
Valtioneuvoston eli hallituksen jäsenten palkkioita leikataan 5% vuodenvaihteesta alkaen seuraavan hallituksen aloittamiseen asti
Kansalaisuuden saamisen vaatimukset nousevat monelta osalta
Hallintovaliokunnan mietinnön yhteydessä jätettiin kaksi vastalausetta. Valiokunta kuitenkin hyväksyi lakiesityksen pienin muutoksin.
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen hallitusryhmien äänillä.
Määräaikainen 5% alennus olisi voimassa tämän hallituskauden loppuun asti
Aikuisopiskelijoille työnhakuvelvoite
Työnhaku- ja työn vastaanottovelvoite koskee aikuisopiskelijoita jotka saavat opiskelun aikana toimeentulotukea.
Hallituksen laaja veropaketti ensivuodelle
Tavoitteena on ruoan ja palkan verotuksen keventämistä mutta myös ns. haittaverojen nostoa
